Huumori

Historiaa huumorimielellä

Kunnianloukkausjuttuja ja solvaussanojen käyttöä ratkottiin Rauman käräjillä entisinä aikoina tavan takaa. Hieman myöhemmältä ajalta on peräisin seuraava juttu.

Raumalaisnainen ja Pyhärannasta kotoisin oleva emäntä saapuivat oikeuteen.
”Tes siis väität, ett tämä raumalaisnaine sanos teill: Haist v…,” kysyi tuomari.
”Sillttavall hän mnuull huus päi silmi”, vastasi pyhärantalaisnainen.
”Mutt ei sillttavalls saas sanno”, ojensi tuomari, ”Täst tlee sakko 50 penni”.
Raumalaisnainen kaivoi kukkaroaan ja totesi: ”Mutt mnuull o vaa marka rahoi”.
Tuomari ratkaisi asian: ” Sanokka täll pyhärantalaisell uudeman gerra ’Haist v…’ , ni se teke sitt yhtes yhde marka”.

Niin tehtiin ja osapuolet olivat tyytyväisiä.

Rauman maaseurakunnan talonpojilla ei ollut oikeutta purjehtia Tukholmaa pidemmälle. Määräystä he eivät kuitenkaan aina totelleet. Kerrotaan tarinaa lontoolaisesta merimieskapakasta, jonka ovet tempastiin auki . Oven takana seisoi raumalaisia merimiehiä.

”Trahtöör tyhjäks, raumlaise vaa saa jääd !”, huudettiin ovelta. Kun englantilaiset eivät tahtoneet lähteä syntyi tappelu ja raumalaiset heittivät miehen toisensa jälkeen ulos.

Kun ravintola on tyhjä ja raumalaiset jo rommitotiensa kimpussa, nousee pianon takaa mies ja puhuu nöyrällä äänellä: ”Kyll mar mnää saa jääd ko mnää ole Rauma maaseorkunnast?”

Eräs Rauman saaristossa asuva emäntä oli perjantaina 2.2.1940 jäällä matkalla Raumalle, kun viholliskoneet saapuivat Rauman ylle ja tulitukset ja pommitukset alkoivat.

Pelästyneenä emäntä heittäytyi jäälle selälleen ja huusi: ”Älkkä ambuk, älkkä ambuk, mnää antaudu !”