Kuinka valmistautua lomalle – vinkkejä loman suunnitteluun

Loma on monelle vuoden kohokohta ja sitä voidaan alkaa suunnittelemaan jo vuottakin aikaisemmin. Vuosien mittaan on voinut tulla tavaksi miettiä seuraavan vuoden kohde ja tehdä tarvittavat majoitus- ja lentovaraukset jo hyvissä ajoin, jotta taatusti pystytään varmistamaan matkan onnistuminen juuri oikealla tavalla.

Loman onnistumisen kulmakivet löytyvät kuitenkin juuri oikeanlaisesta asenteesta ja varautumisesta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty pätee tässäkin, joten riippuen loman pituudesta on hyvä tutustua kohteeseen, sen nähtävyyksiin, ravintola- ja kulttuuritarjontaan.

Photo by Simon Migaj on Unsplash

Olemme koonneet yhteen muutaman vinkin helpottamaan lomasuunnitelmien tekoa ja kerromme mihin kannattaa erityisesti varautua jo ennen matkalle lähtöä. Vinkkien avulla loma voi sujua taatusti mukavammin.

Muista tehdä lomabudjetti

Onnistuneen loman tärkein elementti on luonnollisesti budjetti. Se kannattaa suunnitella jo etukäteen, ja miettiä kuinka paljon täytyy varata esimerkiksi kiinnostavien museoiden sisäänpääsymaksuihin, ruokailuun, ostoksiin ja muuhun huvitteluun.

Joskus asiaa voidaan miettiä myös toiselta kannalta. Esimerkiksi lomalle on varattuna 300 euroa, mitä sillä voisi tehdä? Tällöin ei välttämättä pysty tekemään juuri kaikkea sitä mitä haluaa, mutta taatusti jokaiselta paikkakunnalta löytyy runsaasti nähtävää ja tekemistä ihan pienelläkin budjetilla.

Muista ottaa muutkin matkustajat huomioon

Riippuen siitä, matkustatko puolison, perheen tai ystävien kanssa, muista ottaa myös muiden toiveet ja halut huomioon. Parasta on aina suunnitella ryhmässä ja antaa jopa lasten miettiä mitä haluavat lomalla tehdä ja nähdä. Yhteistyön tuloksena syntyy monesti parhaat suunnitelmat ja tällöin jokaisen loma onnistuu taatusti.

Photo by STIL on Unsplash

Loman aikana ei myöskään kannata pakottaa muita ryhmän jäseniä liikkumaan pakosti juuri siellä missä muutkin, vaan nähtävyyksiin voidaan suunnata pienempinäkin ryhminä ja vaihdella vuoroja esimerkiksi lasten kanssa. Kompromissit suuntaan ja toiseen ehkäisevät riitoja ja parantavat lomatunnelmaa.

Varaudu myös huonoihin hetkiin

Joskus loma ei välttämättä suju kuten on suunniteltu. Loman ajan voi sataa vettä aamusta iltaan tai joku seuralaisista voi sairastua, joka tietenkin alentaa lomatunnelmaa. Ennen lomaa kannattaa tutustua säätietoihin ja ottaa vaatetusta sen mukaan, tai mahdollisesti viettää pahimmat sadepäivät vaikka hotellin tiloissa.

Syöminen hotellin ravintolassa ja nauttimalla yhteisistä hetkistä vain rentoutuen kaukaa kotoa ovat yhtä mukavaa ajanvietettä kuin uusien nähtävyyksien katselu. Jos liikut yksin, tällöin hotellihuoneeseessa oleskelua voi helposti piristää netin kautta. Voit katsoa leffoja tai televisiosarjoja suoratoistopalveluista tai pelata vaikka hetken nettikasinolla.

Nettikasinot, kuten Otto Kasino, eivät katso aikaa ja paikkaa ja niille voi luoda tilin vaikka kätevästi mobiililaitteen välityksellä, jonka jälkeen pelihanat voivat aueta. Kasinopelejä voidaan pelata myös täysin ilmaiseksi ennen oikean rahan sijoittamista.

Sadepäivinä kannattaa suunnata päiväsaikaan museoihin ja näyttelyihin. Silloin voi olla hyvä idea myös tehdä matkamuisto-ostokset tai muut hankinnat. Saunoittelu ja järvessä uiminen sateessa sopivat yhtä lailla kesäisiin ja ikimuistoisiin lomamuistoihin yhtä paljon kuin mansikat ja muut kesäherkut.

Loma ja harrastukset kannattaa aina yhdistää

Harrastatko kuntourheilua, joogaa tai vaikkapa ratsastusta? Voit yhdistää lomasi kyseisten ja monien muiden harrastusten kanssa esimerkiksi erillisillä lomapaketilla. Voit esimerkiksi osallistua ratsastus- ja joogatunneille aamuisin ja iltapäivisin kierrellä paikallisia nähtävyyksiä.

Lomapaketteja myydään lähes joka kohteeseen ympäri maailmaa ja niitä on saatavilla niin aloittelijoille kuin jo kokeneimmellekin urheilijoille. Jos taas ohjatut ja aikataulutetut pakettilomat eivät houkuta, voit ottaa selvää kohteen harrastetarjonnasta ja suunnata yhtenä tai kahtena päivänä urheilemaan.

Kannattaa myös tutustua hotellin palveluihin: onko sillä kuntosali, uima-allas, tenniskenttä tai jopa mahdollisesti ohjattua liikuntatoimintaa? Aamulenkille voi yleensä lähteä missä vain ja täten pitää huolta omasta kunnostaan.