RauMan, Rauman ainoa supersankari

RauMan syntyi 02.12.1996 Raumalla kahden sarjakuva ja muusikkihenkisen ihmisen ajatuksista.

Ensimmäinen tarina perustui paikallisen Soihtula -puutalon suojeluun suunnattuun tarinaan.

Tämä idea ei kuitenkaan ikinä päässyt kansienväliin, koska tarinan pääsankaria ei tuolloin ollut vielä aivan valmis seikkaluihin.

RauMan, Rauman ainoa supersankari

RauMan, Rauman ainoa supersankari

Ajankohtaisuus, paikallisuus ja tietysti RauMan kieli – ei siis Rauman giäl tässä tapauksessa – ovat seikkailuihin vaikuttavia tekijöitä.

RauManin ja OZIZ ovat aina olleet yhtä. RauMan onkin aatteen vahvin esiintuoja.

Kaikenlaiset  kulttuurinalat ovat lähellä OZIZ –yhteis. Muun muassa musiikin alueella on tullut tuotoksia, jo ennen OZIZ -vuosia.

”RauMan on eräänlainen antisankari, sillä hänen puuttumisensa asioiden kulkuun usein vain sekoittaa aiheen johon RauMan on puuttunut. Sukulaisuus mm. Mustanaamioon ja vaikkapa Batmaniin tai Hämähäkkimieheen on ilmeinen.” (rauman.net)

RauMan seikkaili aktiivisesti vuosien 1996 ja 2003 välisenä aikana. Muutaman vuoden tauon jälkeen heräsi ”supersankari”  henkiin Rauman.net verkkosivujen avulla.

Rauman.net verkkosivusto

Rauman.net verkkosivustolla voit lukea Rauman-seikkailuja. Tarinoiden jaksot vaativat Flash playerin lataamisen koneellesi. Yksittäisen jakson latautuminen kestää jonkin aikaa.

Raumanin strippiseikkailut voivat sisältää hämmentäviä kohtauksia ja niitä suositellaan vain lapsenmielisille ja muutenkin rennosti elämään suhtautuville tyypeille

RauMan-tarinat ovat peräisin vuosien 1996-2007 väliseltä ajalta ja ne on julkaistu Uusi Rauma-lehdessä uunituoreina. RauMania on nyt saatavissa myös sarjisalbumeina. Tuotoksia voi tiedustella Sitä on saatavissa omakustanne.fi-sivustolta.

Linkki: rauman.net

Lähde: rauman.net | Teksti: Raumasivut.fi

Artikkelin luokat: , , ,

Artikkeli julkaistu: maaliskuu 17, 2010

Artikkelia muokattu: maaliskuu 18, 2010