Ruttoajat

Rauma merikaupunkina on ollut jatkuvassa yhteydessä ulkomaihin. Yhteys on tuottanut mukavia vaikutteita ja taitoja esim. pitsinnypläyksen, mutta myös murheellisia asioita.

Synkimpiä koettelemuksia ovat olleet ruttovuodet. Vuonna 1537 menehtyi kulkutautiin n. 200 ihmistä eli puolet silloisesta asukasluvusta. Vuonna 1572 rutto vei lähes kaikki. Vaikeita vuosia olivat myös vuodet 1652 ja 1710.

Rauman kirkossa säilytetään pormestari Jussoilan tyttären Margaretan muistotaulua. Margareta kuoli ruttoon v. 1572. Muistotaulu on omalaatuinen ja dramaattinen jäännös. Siinä nähdään 1500-luvun Rauman ulkonäköä. Siinä nähdään myös omalaatuinen ruumissaatto.

Taulun alaosaan on maalattu muistoruno. Siinä ruttoon kuollut perheenäiti kertoo hautauksestaan:

” Eläessäni vahvana ja terveenä ystäväni kävivät aina luonani. Mutta kun Jumala tahtoi kutsua minut täältä pois, hylkäsivät kaikki ystäväni minut ja pakenivat niin köyhät kuin rikkaatkin kaupungista luullen siten välttävänsä Jumalan vitsauksen. Mutta minun köyhät lapseni tahtoivat kantaa äitinsä ruumiin kunnialla hautaan. Mutta he olivat niin nuoria ja pieniä, etteivät jaksaneet kantaa paaria. Eikä löytynyt myöskään ketään miestä tai naista, joka olisi halunnut sen tehdä. Sentähden täytyi härkien koettaa vetää reellä minun ruumiini haudan ääreen. Matias poikani täytyi kulkea etumaisena ohjaamassa härkiä, kun ketään muuta ei siihen ollut saatavissa ja perin vanhan naisen, vaimo Kaarinan, anoppini täytyi ajaa härkiä.

Heti ruumiin perässä kulkivat poikani Benediktus ja Martinus, sitten Jooseppi ja Laurentius. Kunnian mies kirkkoherramme Martti ja hänen rakas vaimonsa olivat ainoat, jotka saattoivat Tobiaksen opetusta seuraten minun ruumistani hautaan. Täällä ruumiini nyt lepää tuomiopäivään asti ja sieluni iloitsee Jumalassa.”

Artikkelin luokat: , , ,

Artikkeli julkaistu: helmikuu 19, 2010

Artikkelia muokattu: helmikuu 19, 2010