Viimeinen raja murtuu

Vuonna 1442 Rauman porvarit saivat sellaiset kauppaoikeudet, mitä ympäröivän maaseudun talonpojilla ei ollut. Rajat rupesivat syntymään. Kaupunkielinkeinoiksi oli säädetty merenkulku, kauppa ja käsityöammatit.

Rauman porvarit saivat kuljettaa laivoillaan tavaroita valtakunnan muihin satamakaupunkeihin ja ulkomaille ja tuoda tavaroita Raumalle myyntiin. Talonpojilla oli rajoitettu purjehdusoikeus. Viedä he saivat vain omia tuotteitaan ja tuoda tavaraa vain omiin tarpeisiinsa. Purjehdusoikeus käsitti vain suomalaiset satamat ja Tukholman.

Talonpojat laajensivat kuitenkin oikeuttaan laittomasti. Se ei miellyttänyt Rauman porvareita ja asioita ratkotiinkin usein käräjillä.

Toinen kitkaa synnyttänyt järjestelmä oli ammattikuntalaitos. Kaupunkielinkeinoiksi oli nimetty käsityöammattien harjoittajat, suutarit, räätälit, sepät, nahkurit jne. Myös maaseudulla oli omat ammattilaisensa ns. pitäjänkäsityöläiset. Molempien ryhmien toiminta-alue oli tarkkaan rajattu.
Tätäkin rajaa rikottiin, kuinkas muuten. Maaseudulla liikkui kaupunkilaismestareita lisärahan toivossa ja kaupunki houkutti maalaiskäsityöläisiä ns. nurkkamestareita eli hutiluksia myymässä halvalla tuotantoaan.

1600-luvulla rakennettiin Rauman ympärille vielä aita, ns. tulliaita, joka purettin vasta 1800-luvun alussa. Tarkoitus oli, että kaikesta tavarasta, joka tuli maaseudulta kaupunkiin myyntiin maksettiin tulliportilla tulli. Tullia maksettiin myös siitä tavarasta, joka läksi ulos kaupungista. Tavaraa, joka tuli myyntiin sai myydä vain kauppaporvareille ja vain heillä oli oikeus myydä se edelleen kuluttajille. Sanomattakin on selvää, että kuluttajat pyrkivät ostamaan halvemmalla suoraan talonpojilta.
Raja-aitoja oli siis monenlaisia. Vasta 1800-luvulla ne alkoivat purkautua.

Viimeinen raja murrettiin uudenvuodenyönä 1993. Silloin Rauman Maalaiskunta ja Rauman kaupunki liittyivät yhteen. Myös alueraja oli poistunut.

Artikkelin luokat: ,

Artikkeli julkaistu: helmikuu 18, 2010

Artikkelia muokattu: helmikuu 19, 2010