INTO ”PÄRRE” PARVALA

Into ”Pärre” Parvalasta sanotaan, että hän kuului raumalaisuuden aitoihin elementteihin. Hän oli hammaslääkäri (dronttohtor) jonka harrastuksena olivat laulu ja lystimpito. Hänellä on myös kirjallisia ansioita. Hän raumansi mm. Eva Ljungbergin kirjan ”Raumo historier”. Into Parvala syntyi vuonna 1908 ja kuoli 1992.

HULLUN VIULU

Helsingis, Liisangadum birssis ol yhten autokuskin Friström-nimine miäs. Ol talv ja severra hiljast aikka, ett Friström ol värkännk kaduvartte lumest oikke fiini flikafiguuri.

Kulk siit sit siu yks arvovalttase ja äveriä näköne herr. Hän huamas se lumest tehdy flika, kattels stää edest ja takka ja kysys sit, ett kuka se on dehn.
Friström sanos, ett hänen dekeleitäs se o. Herr syynäskel flikahahmo uudestas ja sanos, ett hän tahto jutell Friströmin gans nuugemi yhdest asjast. Myähemi lauteeramiste jälkke Friström läks Ateneumi. Se herr, näättäk tahdos kustantta Friströmin gaikk opino Ateneumis ja näi Friströmist tull kuvaveistäjä.

Kui mes sit, Unto Koskela, Uuno Kailas ja mnää johkandusi yhtemp päevän Friströmi Ateljeehen go ol Töölös yhden gerrostalon gellaris. Huane ol hyvi askeetisest mööbliseeratt. Ei siäl ollu juur muut ko pakloodi ja niitten geskell hääräs Friström taltoines ja vasaroines.

Meill ol einen droppi fölis. Siihe aikka ol viäl kialtolaki voimas ja meijän dropp ol semses pellises pänikäs. Sitä pänikkä mes sit rupesi uskosten gallistlema ja ei aikkaka ni se viheljäinen gapistus rupes näyttämän dyhjenemise merkei. Sillo nouse Uuno Kailas ylös ja sano:
” Antteks nyk kambraati, mutt mnuun däyty menn huussihi ja suutta oll, ett mnää istuskle siäll hiukan gauemi. Litraskelkkan det tääll vaan goko pott tyhjäks”.

Näin Gailas sano ja men menoijas. Ja ko hän sitt jongu ajam bääst tull takasi, ni hänell ol pinkk vessapaperi pios. Hän sanos, ett hän on girjottan runo ja mene stää kauppaman gaupungill. Uuno läks ja men lähimppä lehtitaloho. Ja ko hän tull takasi ni hänell ol uus kekkul kainlos. Uuno ol myyny runos ja ostan rahoill uudem bänikä.

Me oli ilossi ja mnää kysysi Uunolt, ett kumne runo se ol. ”Se nimi o HULLUN VIULU”, sanos Uuno ja rupes lausuma:

Koko pitkän päivän istui hän nurkassa yksinään
oli hänellä ruohonkorsi ja varpu käsissään
ja se kuiva ruohonkorsi oli hänellä viulun jous
koko päivän se ylitse viulun, sen varvun sous ja sous.
Mitä soitti se kuiva varpu, isä Jumala yksin ties
oli viulu se hullun viulu, mutta se mies oli autuas mies.

Tämsem biäne runon Gailas ol kirjottan ja se ansiost meijä juhla jatkusiva endist ilosemis merkeis.

Artikkelin luokat: , , , ,

Artikkeli julkaistu: 19 helmikuun, 2010

Artikkelia muokattu: 19 helmikuun, 2010