Tämän sivuston aihepiirinä on Rauma, Raumasivut.fi on raumaan keskittyvä verkkosivusto. Sivuilta löydät kaiken oleellisen informaation Rauman kaupungista.
Kaupungin perinteisimmän ja kiinnostavimman www-sivuston aiheena ovat: matkailukohteet, nähtävyydet, tapahtumat, Raumawiki ja Rauman hakemisto.
Rauman vetovoimaisin nähtävyys on Pohjoismaiden laajin yhtenäisenä säilynyt puukaupunkialue Vanha Rauma, se on Unescon maailmanperintökohde.
Toinen raumalainen maailmanperintökohde on Sammallahdenmäen pronssikautinen hautakiviröykkiöalue. Se sijaitsee noin 20 km keskusta Tampereen suuntaan, Lapin kylässä.
Yksi mielenkiintoinen kokonaisuus Rauman Seudulla ovat Ajan jäljet- kohteet. Nämä kohteet sijoittuvat ympäri Raumaa ja Rauman seutua.
Raumalla kannataa myös ehdottomasti tutustua Raumanmeren Saariston. Sen vierailukohteita ovat kolme matkailusaarta, Kylmäpihlajan majakkasaari, Kuuskajaskarin linnakesaari ja Reksaaren luontosaari. Raumalla on myös monia ilta-aktiviteettejä.
Esimerkiksi, jos haluat, että yritykseksi löytyy paremmin hakusanoilla
jotka liittyvät paikallisiin hakuihin ja Raumaan voidaan tarjota erilaisia
näkyvyyspaketteja. Jos esimerkiksi haet netissä tuotteita kuten leluja, pelejä tai vaikka star-wars figuureja niin kannattaa hankkiä näkyvyyspaketti.
Erityisesti pelit ovatkin varsin suosittuja hakukohteita netissä ja niiden hakuihin käytetään monia erilaisia hakusanoja. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, mitä pelejä hakijan haluaa löytävän. Onko kyseessä esimerkiksi perinteiset lautapelit vaiko rahalla pelattavat erilaiset kasinopelit, kuten kolikkopelit, korttipelit tai ruletit, se on hyvä olla hakusanoja miettiessä selvillä. Kun haetaan nettikasinoita ja rahapelejä, saattaa hakija yleensä haluta löytää myös rahapeleihin myönnettäviä bonuksia ja tarjouksia, joten myös tämä on hyvä ottaa huomioon ja miettiä näitä hakusanoja niin ikään valmiiksi. Kun etsitään esimerkiksi uusimmat kasinotarjoukset listaus, saadaan hakutuloksiin parhaat tällaisen listauksen tarjoavat sivustot.
Jos esimerkiksi haet netissä pelattavia raha- tai kolikkopelejä niin haulla rahapelit, niin huomaat että tuloksissa näkyy RAY:n sivut paljon muita tuohon kategoriaan liittyviä tuloksia kuten esimerkiksi rahapelit.com.
Verkkokaupan yksi tärkeimmistä tekijöistä on näkyvyys verkossa valomiekka.com ihmiset ovat tämän ymmärtäneet, he haluavat menystä ja näkyä verkossa.
Sannas.fi lastentarvike verkkokaupasta löydät mm. unipussit, kastesormukset, lasten ja vauvan hokka pelastusliivit, lasten kumisaapaat ja kapalot. Ostaminen kaupasta on helppoa ja toimitukset nopeita. Myös puhelitilaukset onnistuvat.
Amerikkalainen lifefactory suunnittelee ja valmistaa innovatiivisia tuotteita, joiden avulla jokainen voi helposti elää terveellisesti ja ympäristötietoisesti. Valikoimassa on myrkyttömiä lasisia tuttipulloja vauvoille, nokkamukipulloja taaperoille sekä juomapulloja niin urheilukassiin kuin kylmien ja kuumien juomien nauttimiseen kotona, töissä ja ulkona.
Nämä tekstit ovat esimerkkinä, miten onnistuneet hakusanat toimivat käytännössä. Onnistuneisiin hakusanoihin liittyy aina linkki, kuten seuraavassa lauseessa: Netin parhaat kasinotarjoukset löytyvät Suomicasino.comilta sivustolta.
Raumalla ei toisin kuin monilla muilla paikkakunnilla, Suomessa lähinnä Helsingin suunnalla, toimi ainakaan vielä minkään sortin pelikasinoa, joskin sille voisi olla elinkeinoelämän virvoittamisen kannalta kysyntää. Esimerkiksi Casino Helsinki on nimensä mukaisesti helsinkiläinen kasino, ja erikoisuutena sen palvelumallissa on välittää keräämänsä liikevoitto kokonaan hyväntekeväisyyteen. Sitä käyttää vuosittain noin 300 000 asiakasta ja se työllistää noin 200 henkilöä. Usein kasinopaikkakunnalta löytyy myös kotoisia, ylellisiä majoitusratkaisuja. Niistä voi pihistää pitkän pennin käyttämällä hyödyksi hotels.com alennuskoodi.
Hyvä esimerkki onnistuneista hakusanoista on kynsikauppa.com. He ovat määrätietoisesti kehittäneet hakusanoja ja niiden löydettävyyttä internetissä. Kynsikauppa on hakusanojen avulla pystynyt palvelemaan asiakkaitaan.
Syö, juo ja viihdy Raumalla listataan raumalaisia ravintoloita, lounaspaikkoja ja pubeja ruokineen, juomineen ja erikoisuuksineen.
Ostoksille Raumalle Nyt Shoppailemaan Vanhaan Raumaan tai muihin Rauman kauppoihin
Nyt uutta Raumasivuilla, Pelaa ja harrasta sivut
Raumawiki , sisältää raumalaisia paikkoja, tapahtumia, ilmiöitä ja henkilöitä. Paikallista knoppitietoa. Selaa ja tutustu Rauman historiaan ja nykyisyyteen.
Vuoden 2010 Raumalla järjestettävä pitsiturnaus pelataan perjantaina 6.8. Lue lisää…
RauMan syntyi 02.12.1996 Raumalla kahden sarjakuva ja muusikkihenkisen ihmisen ajatuksista.
Ensimmäinen tarina perustui paikallisen Soihtula -puutalon suojeluun suunnattuun tarinaan. Lue lisää…
Suomi Pyöräilee -yhteistyövaliokunta valitsi vuoden 2010 pyöräilykunnaksi Rauman. Rauman edustajina tunnustuksen vastaanottivat kunnallistekniikan päällikkö Antti Kolehmainen ja suunnitteluinsinööri Leena Ruusu-Viitanen. Lue lisää…